Sydän- ja verisuonijärjestelmä, munuaiset ja metabolinen järjestelmä
Elimistö tekee tiimityötä: eri elimet toimivat yhdessä pitääkseen ihmisen terveenä. Sydän, munuaiset ja metabolinen järjestelmä (aineenvaihduntajärjestelmä) muodostavat verkoston, jonka eri osat ovat yhteydessä keskenään. Niiden toiminnan on oltava tasapainossa, jotta ihminen voi hyvin.1–5
Joskus tämä tasapaino kuitenkin häiriintyy. Jos yksi osa sairastuu, tämä voi vaikuttaa muihinkin osiin. Kyseessä on dominovaikutus, jossa yhden palikan kaatuminen voi kaataa muutkin.1–5 Jos tiedät, että jokin elimistön osa on sairas, voit kuitenkin ottaa tilanteen hallintaan ja tukea samalla myös muita elimistön osia.
Sydämen, munuaisten ja metabolisen järjestelmän yhteys ei ole ainutlaatuinen. Myös monien sairauksien välillä on yhteyksiä: esimerkiksi korkea verenpaine, rasvamaksa ja aivohalvaus liittyvät toisiinsa.6 Samalla ihmisellä on usein enemmän kuin yksi näistä sairauksista, koska niillä on yhteisiä riskitekijöitä. Jokainen sairaus voi aiheuttaa omanlaisiaan oireita, mutta nämä sairaudet esiintyvät usein samanaikaisesti ja vaikuttavat sekä toisiinsa että ihmisen kokonaisterveyteen.1–6
Onneksi myös päinvastainen vaikutus on mahdollinen: kun sairaus todetaan ja ihminen saa oikeanlaista hoitoa, muidenkin elinten toiminta saattaa parantua ja niiden sairaudet saattavat lievittyä.
Elimistön eri järjestelmät
Sydän- ja verisuonijärjestelmä, munuaiset ja metabolinen järjestelmä ovat kaikki läheisessä yhteydessä toisiinsa, ja niillä on paljon yhteisiä riskitekijöitä.1, 2
Tähän järjestelmään kuuluvat sydän, verisuonet ja veri. Niiden ongelmat voivat johtaa esimerkiksi sydänsairauteen, sydänkohtaukseen, korkeaan verenpaineeseen tai aivohalvaukseen. Sydän- ja verisuonijärjestelmä vaikuttaa myös muiden elinten, kuten munuaisten ja haiman, verenkiertoon.7, 8
Tähän järjestelmään kuuluvat munuaiset, virtsanjohtimet (putket, joita pitkin virtsa kulkeutuu munuaisista virtsarakkoon) sekä virtsaputki (putki, jota pitkin virtsa kulkeutuu elimistön ulkopuolelle). Korkea verenpaine voi ahtauttaa munuaisten verisuonia. Jos munuaisten verisuonet ovat vaurioituneet, ne eivät pysty poistamaan verestä kuona-aineita ja nestettä. Tämä voi johtaa munuaisten vajaatoimintaan.9
Tähän järjestelmään kuuluvat haima, maksa, suolisto, munuaiset ja lihakset. Diabetekseen liittyvä korkea verensokeri voi ajan myötä vahingoittaa munuaisten verisuonia, mikä heikentää niiden toimintaa.8, 10
Varhainen toteaminen on tärkeää
Sydän- ja munuaissairauksien sekä metabolisten sairauksien varhainen hoito voi ehkäistä vakavien ongelmien kehittymistä.11–14
Tunnista sairaudet ajoissa
Oikea hetki tarkistuttaa sydämen, munuaisten ja metabolisen järjestelmän tilanne on nyt.
Sairauden etenemistä voidaan hidastaa, ja näin voidaan välttää raskaat dialyysihoidot ja sairaalaan joutuminen.
Sydänsairauksien ja muiden komplikaatioiden riskiä voidaan pienentää ennaltaehkäisevällä hoidolla.13
Tehokas hoito lievittää oireita.12
Ota tilanne hallintaan jo tänään: tutustu sydämen, munuaisten ja metabolisen järjestelmän terveyteen vaikuttaviin tekijöihin ja opi ymmärtämään, miten ne liittyvät toisiinsa. Hankkimalla tietoa saat varmuutta sairautesi hoitoon, mikä helpottaa terveyttä edistävien valintojen tekemistä.
Lue lisää
-
The heart and kidney connection. [Internet] National Kidney Foundation. [Viitattu marraskuussa 2024] Saatavilla osoitteessa https://www.kidney.org/kidney-topics/heart-and-kidney-connection
-
Leon BM, Maddox TM. Diabetes and cardiovascular disease: Epidemiology, biological mechanisms, treatment recommendations and future research. World J Diabetes. 2015;6(13):1246–58.
-
García-Donaire JA, Ruilope LM. Cardiovascular and Renal Links along the Cardiorenal Continuum. Int J Nephrol. 2011;2011:975782.
-
Rangaswami J, Bhalla V ym. American Heart Association Council on the Kidney in Cardiovascular Disease and Council on Clinical Cardiology. Cardiorenal Syndrome: Classification, Pathophysiology, Diagnosis, and Treatment Strategies: A Scientific Statement From the American Heart Association. Circulation. 2019 Apr 16;139(16):e840–e878.
-
Marassi M, Fadini GP. The cardio-renal-metabolic connection: a review of the evidence. Cardiovasc Diabetol. 2023 Jul 31;22(1):195. doi: 10.1186/s12933-023-01937-x.
-
Metabolic Dysfunction Associated Steatohepatitis. [Internet] Cleveland Clinic. [Viitattu marraskuussa 2024] Saatavilla osoitteessa https://my.clevelandclinic.org/health/diseases/22988-nonalcoholic-steatohepatitis
-
Circulatory and cardiovascular system. [Internet] Cleveland Clinic. [Viitattu marraskuussa 2024]. Saatavilla osoitteessa https://my.clevelandclinic.org/health/body/circulatory-and-cardiovascular-system
-
National Institute of Diabetes and Digestive and Kidney Diseases. [Internet] Heart Disease & Kidney Disease. [Viitattu marraskuussa 2024] Saatavilla osoitteessa https://www.niddk.nih.gov/health-information/kidney-disease/heart-disease
-
How high blood pressure can lead to kidney damage or failure [Internet] American Heart Association. [Viitattu marraskuussa 2024] Saatavilla osoitteessa https://www.heart.org/en/health-topics/high-blood-pressure/health-threats-from-high-blood-pressure/how-high-blood-pressure-can-lead-to-kidney-damage-or-failure
-
Shroff T, Aina K, Maass C, Cipriano M, Lambrecht J, Tacke F, Mosig A, Loskill P. Studying metabolism with multi-organ chips: new tools for disease modelling, pharmacokinetics and pharmacodynamics. Open Biol. 2022 Mar;12(3):210333. doi: 10.1098/rsob.210333. Julkaistu verkossa 2.3.2022.
-
Ndumele CE, Rangaswami J ym. American Heart Association. Cardiovascular-Kidney-Metabolic Health: A Presidential Advisory From the American Heart Association. Circulation. 2023 Nov 14;148(20):1606–1635. doi: 10.1161/CIR.0000000000001184. Julkaistu verkossa 9.10.2023. Virheen korjaus: Circulation. 2024 Mar 26;149(13):e1023.
-
Diabetes, heart and kidneys. A triangle of risk. [Internet] American Heart Association. [Viitattu marraskuussa 2024] Saatavilla osoitteessa https://www.knowdiabetesbyheart.org/articles/diabetes-your-heart-and-kidneys-triangle-of-risk/
-
Writing Committee Members; ACC/AHA Joint Committee Members. 2022 AHA/ACC/HFSA Guideline for the Management of Heart Failure. J Card Fail. 2022 May;28(5):e1–e167. doi: 10.1016/j.cardfail.2022.02.010. Julkaistu verkossa 1.4.2022.
-
Kidney Disease: Improving Global Outcomes -järjestön (KDIGO) diabetestyöryhmä. KDIGO 2022 Clinical Practice Guideline for Diabetes Management in Chronic Kidney Disease. Kidney Int. 2022 Nov;102(5S):S1–S127. doi: 10.1016/j.kint.2022.06.008.
-
What is high blood pressure? [Internet] National Kidney Foundation. [Viitattu marraskuussa 2024] Saatavilla osoitteessa https://www.kidney.org/kidney-topics/what-high-blood-pressure
-
Understanding Diabetes Diagnosis. [Internet] American Diabetes Association. [Viitattu marraskuussa 2024] Saatavilla osoitteessa https://diabetes.org/about-diabetes/diagnosis
PC-FI-104016-META-02-2026